Metsä ui vedessä
Syysmyrsky piiskaa niskaan kolmatta päivää putkeen. Varpaat palelevat. Mieliala laskee pakkasen puolelle. Monen retkeilijän haave lämpimästä leiritulesta sammuu jo kauan ennen ensimmäisen tulitikun raapaisemista. Tulen sytyttäminen kaatosateessa ei kuitenkaan vaadi maagisia taitoja. Se vaatii fysiikan armotonta ymmärtämistä ja maaston oikeaa lukemista. Sanomalehdet ja valmiit sytytyspalat kuuluvat turvalliseen takkahuoneeseen. Erämaassa ne vettyvät käyttökelvottomiksi silmänräpäyksessä. Omissa testeissämme pitkillä syysvaelluksilla UKK-puistossa olemme huomanneet kerta toisensa jälkeen yhden raa’an totuuden. Kosteus ei iske nuotioon pelkästään ylhäältä putoavana sateena. Se iskee tappavalla voimalla suoraan jääkylmästä maasta.
Kylmä maa tappaa liekin
Suurin yksittäinen virhe on rakentaa nuotio suoraan märkään kunttaan tai kalliolle. Maa imee lämpöenergian sytykkeistä nopeammin kuin tikku ehtii palaa loppuun. Liekki tukehtuu heti alkuunsa. Ratkaisu tähän fysiikan lakiin on yksinkertainen. Eristä nuotio huolellisesti pohjasta.
Rakenna ensin vankka lautta. Kerää maasta ranteen paksuisia oksia tai halkoja. Ne saavat olla pinnalta aivan läpimärkiä. Asettele nämä oksat tiiviiksi, tasaiseksi lautaksi suoraan nuotiopaikalle. Jos maasto on erityisen upottavaa tai vesi suorastaan seisoo maan pinnalla, tee tuplalautta. Rakenna toinen kerros oksia poikittain ensimmäisen kerroksen päälle. Tämä rakennelma katkaisee kosteuden kapillaarisen nousun maasta lopullisesti. Eristyskerroksen rakentaminen vie sateessa ylimääräiset kolme minuuttia. Se on kuitenkin elinehto koko illan onnistumiselle.
Unohda sytkärit ja tavalliset tulitikut
Kylmässä ja märässä metsässä kehon ääreisverenkierto heikkenee. Hienomotoriikka katoaa nopeasti. Palelevilla ja kankeilla sormilla on lähes mahdotonta raapia perinteistä tulitikkua pehmenneeseen askiin. Kaasusytkärit puolestaan lakkaavat kokonaan toimimasta, kun lämpötila laskee nollan tuntumaan ja mekanismi kastuu.
Käytännön kokemus osoitti meille nopeasti kipinäraudan ylivoimaisuuden. Kipinärauta antaa varman tulen jopa täysin upoksiin jouduttuaan. Se ei vaadi hienomotoriikkaa samalla tavalla kuin pieni tulitikku. Raapaisu tuottaa kerralla yli 3000-asteisen kipinäsuihkun suoraan sytykkeeseen. Kipinä ei kuitenkaan sytytä märkää tikkua. Se vaatii sen, että sytytyspohja on valmisteltu pikkutarkasti pölystä ja kiharasta.
Etsi kuiva ydin
Kun vesi on piessyt metsää viikon ajan putkeen, mikään maassa lojuva irrallinen risu ei syty. Kuiva puu piileskelee silloin enää kahdessa paikassa. Tiheiden puiden alaoksissa ja paksun rungon sydämessä.
Suuntaa askeleet vanhan, oksistoltaan tiheän kuusen alle. Aivan rungon vieressä, suurten alaoksien luoman sateenvarjon suojassa, kasvaa usein rutikuivia ohuita risuja. Ne napsahtavat poikki puhtaasti ja terävästi taitettaessa. Jos oksa taipuu muttei taitu terävästi, hylkää se. Se sisältää silloin liikaa kosteutta. Nämä kuusen ohuet kuolleet oksat ovat erinomainen luonnollinen sytyke.
Varsinainen polttopuu vaatii huomattavasti enemmän fyysistä työtä. Raskas ja terävä leiripuukko on tässä tilanteessa retkeilijän elintärkeä työkalu. Halkaise paksummat, päältä läpimärät oksat kahtia puukon avulla. Halkaise ne sen jälkeen vielä neljään osaan. Näin paljastat puun sisällä piilevän rutikuivan ytimen. Sateella me emme koskaan yritä polttaa pyöreitä oksia sellaisenaan. Halomme ehdottomasti kaiken puutavaran. Terävät särmät ja kulmat ottavat tulta vastaan moninkertaisesti nopeammin kuin sileä ja kostea kuori.
Halkominen eli batonointi pelastaa tilanteen ilman riskejä. Aseta paksu oksa pystyyn tasaiselle alustalle. Aseta puukon terä aivan puun päähän ja lyö terän hamaraa raskaalla puukalikalla. Terä uppoaa hallitusti puuhun ja halkaisee sen. Pääset käsiksi kuivaan ytimeen ilman raskasta kirvestä. Kirveen heiluttaminen väsyneenä märässä maastossa on valtava turvallisuusriski. Puukolla halkominen pysyy aina hallittuna.
Tervas ja tuohi ratkaisevat pelin
Tuohi palaa loistavasti märkänäkin. Tämä ilmiö johtuu tuohen luontaisesti sisältämästä betuliinista ja eteerisistä öljyistä. Kokenut vaeltaja ei silti koskaan luota pelkkään tuoheen. Hän etsii metsän omaa napalmia eli tervasta.
Vanhojen kaatuneiden kelojen juurakot tai pystyyn kuolleiden mäntyjen paksut kannot ovat usein kyllästyneet pihkalla vuosikymmenten aikana. Kun sahaat tällaista kantoa, tunnet välittömästi vahvan tärpättimäisen tuoksun. Pihka tekee tästä puusta täysin vedenkestävää. Tervastikku syttyy heti vaikka suoraan vesilammikosta nostettuna, kunhan vuolet sen pintaa hieman auki puukolla ennen sytyttämistä.
- Kiehiset: Vuole kuivasta ydinpuusta tai pihkaisesta tervaksesta pitkiä ja ohuita lastuja siten, että ne jäävät tiukasti kiinni tikun varteen. Kihara ja ohut lastu nappaa pienenkin liekin salamana kiinni.
- Sytytyspallo: Rakenna vuolemistasi kiehisistä tiivis pallo suoraan eristyslautan päälle. Kokoa tämän pallon ympärille kuusen kuivia risuja ja lopuksi ohuimmat halkaistut tikut.
- Tuulensuoja: Sateeseen liittyy avotunturissa usein raju tuuli. Aseta paksu märkä pölkky tuulen puolelle aivan sytytyspallon viereen suojaamaan ensimmäisiä herkkiä liekkejä sammumiselta.
Oikea ladonta maksimoi hapen
Vältä perinteisen tiipiin rakentamista. Se näyttää hienolta oppikirjoissa, mutta kaatosateessa se muodostaa valtavan riskin. Kastunut puu on erittäin painavaa. Kun sytyke vihdoin palaa tiipiin alta pois, raskaat puut romahtavat suoraan sisään. Ne tukahduttavat heikon liekin välittömästi.
Rakenna mieluummin ristikko eli pagodi. Lado kaksi paksumpaa halkaistua puuta sytytyspallon molemmin puolin. Lado niiden päälle poikittain ohuempia halkaistuja tikkuja. Jatka näitä kerroksia ylöspäin. Tämä neliömäinen ristikkoladonta takaa tulelle maksimaalisen hapen saannin, mikä on täysin kriittistä kostean puun polttamisessa. Kuumuus heijastuu puiden välissä edestakaisin. Se kuivattaa ylemmät kerrokset todella nopeasti ennen niiden syttymistä.
Tulen ruokinta vaatii hermoja
Märän puun polttaminen on jatkuvaa ja herkkää tasapainoilua lämmön sekä kosteuden välillä. Kun ristikko palaa iloisesti ja antaa lämpöä, moni tekee kohtalokkaan virheen. Tuleen heitetään yhdellä kerralla valtava sylillinen märkää rankaa. Nuotion lämpötila romahtaa välittömästi. Vesi alkaa kiehua puun sisällä, se sitoo kaiken lämpöenergian itseensä ja tuli sammuu paksusti savuten.
Ruokimme tulta rankkasateella aina vain yhdellä tai korkeintaan kahdella puulla kerrallaan. Asetamme uudet märät puut aluksi aivan tulen reunoille. Ne saavat kuivua siinä hitaasti ja rauhassa. Vasta kun puiden pinta on kunnolla hiiltynyt ja vesi lakannut sihisemästä, työnnämme ne syvemmälle hehkuvaan hiillokseen. Tuli tarvitsee aikaa ja happea juurtuakseen. Anna sen hengittää.
